Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 20. joulukuuta 2010

In Vino Veritas

Harkitun Humaltumisen puolesta  -  Koomillinen Kokoomus

Voimme suhtautua luottamuksella tulevaisuuteen, varsinkin kansalaisten peruspalveluiden osalta. Ainakin päätellen peruspalveluministeri Risikon tämänhetken suurimmasta huolenaihesta. Pari päivää sitten hän kun murehti sitä, että kansa ei pysty kunnolla arvioimaan hanapakkauksista nauttimansa viinin määrää ja vaatii että niihin olisi asennettava jonkilainen tekninen mittari, joka ilmaisisi nautitun juoman määrän. Tämä voisi Risikon mukaan hillitä alkoholin tahatonta liikakäyttöä.

Ensimmäiseksi tuosta juolahti mieleeni, että onkohan Paulalla viimeaikoina vähän mopo karannut. Omista kokemuksistaanhan se pappikin yleensä saarnaa. Mutta hyi minua, kansan parasta ministeri tietenkin vain ajaa.

Mutta asiaan. Lehden mukaan Risikkoa ketutti se, että kansallisin säännöksin ei enää voida laatia tällaisia sääntöjä, vaan Suomen on vaikutettava EU:n alkoholipolitiikkaan asian ajamiseksi. Eipä hätää, nythän Suomella on tuhannen taalan paikka. Katainen & Kiviniemi on välittömästi mobilisoitava ajamaan asiaa. Vaatikaamme ministerineuvostoa ja muita EU-elimiä välittömästi keskeyttämään vakaussopi-
muksen käsittelyn ja muutkin toisarvoiset talouskriisinhallintajärjestelmien kehittelyt. Uhataan vaikka, että kaadamme Irlannin, Portugalin, Espanjan, Italian, Belgian, Itävallan (ja mitä niitä konkurssipesiä nyt onkaan) valtiontalouksien ja pankkien pelastuspaketit, ellei vaatimuksiimme suostuta. Direktiivi hanapakkausviinimittareista työn alle ja HETI. Markkinavoimilla on kyllä aikaa odottaa, on niillä sen verran hyvät liksat ja bonukset.

Olisihan se hallitukselle melkoinen vaalivalttikin, kun Suomi ensimmäisen kerran EU-historiansa aikana luopuisi iänikuisesta kympin tytön-roolistaan, löisi nyrkin pöytään ja määräisi kaapin paikan. Moisen, täysin puskasta tulevan, selkärankaisuuden osoituksen jälkeen Persujen kannatuskin saattaisi suorastaan romahtaa.

Risikon innovaatiota olisi mielestäni varaa hieman kehitelläkkin. Ovathan esimerkiksi monet punaviinipullot niin tummia, ettei niiden sisällön arviointi silmämääräisesti onnistu. Mittarit vaan pulloihinkin, samantein. 

Ja miksi tyytyä pelkästään nautitun määrän arviointiin. Insinöörit hommiin ja viinimittareista voisi tulla uusi Suomalaisen tietoyhteiskunnan käyntikortti. Älymittarilla ja e-muste näytöllä varustettu hanapakkaus voisi kertoa tietoa vaikkapa viinin lämpötilasta, tanniinisuudesta ja antaa vaikka lyhyen sanallisen arvioinnin sisällöstä, esim: Tämä viini on hapokasta, kulmikasta ja hieman röyhkeää, mutta muuttuu isompia määriä nautittaessa sangen antavaksi. 

Lisäksi siihen voitaisiin integroida alkolukko. Siten poliitikomme saisivat tilaisuuden päättää, mikä olisi sovelias viinin nauttimisen promilleraja. Olisiko kansanterveydellisesti järkevää määrätä rajaksi 0,5 eli sama kuin autoilijoillakin, vai voisiko se olla hiukan korkeampi? Ja tulevaisuudessa monen komitean työt helpottuisivat kun he voisivat loppuraportissaan rutiininomaisesti vaatia hanaviini-alkolukon promillerajan laskemista 0,2:teen

Kun mittariin lisäksi integroitaisiin GSM-siru tai bluetooth, hanapakkaus voisi myös kommikoida älykännyköiden kanssa. Ovi Storessa myytäisiin sitten viinikirjanpito-sovelluksia ja tarvittaessa raportointi juoduista viinimääristä voitaisiin lähettää automaattisesti vaikkapa Kansanterveyslaitokselle. Valitettavasti näiden ominaisuuksien teippaaminen Nokian Symbianiin vie useita vuosia. Mutta kannattaisi ne kuitenkin välittömästi patentoida. Olisi sitten Nokialla edes jotain kättäpidempää oikeustaisteluissa Applen kanssa.

Ikävä kyllä noiden teknisten ratkaisujen kehittäminen vie insinööreiltä muutamia kuukausia ja sitä ennen poliitikoilta kuluu pari-kolme vuotta tarvittavien sääntöjen ja speksien määrittämiseen. Mitä tapahtuu sillävälin kansanterveydelle, kun tahaton alkoholin liikakäyttö saa velloa valtoimenaan?

Keskiäkäinen mies tarjoaa ongelmaan nopean väliaikaisratkaisun. Siirtymäkautena voitaisiin tyytyä analogiseen teknologiaan. Alko liittää jokaiseen viinin hanapakkauksen mukaan ruutulehtiön ja kynän. Ja viininostajan on allekirjoitettava lomake, jossa hän sitoutuu pitämään tukkimiehen kirjanpitoa juomistaan viinilasillisista. Nämä muistiinpanot voidaan määrätä palautettavaksi veroilmoituksen mukana. Sisäministeriön kukkahattuosastolle perustetaan asiaa valvomaan Viininlaskijan virka ja hänelle tietysti tarvittava byroo ja henkilökunta. Eiköhän tästä maasta vielä löydy edes yksi poliittisesti ansioitunut oikeustieteen tai valtiotieteen ylioppilas, joka on sopivaa suojatyöpaikkaa vailla...



2 kommenttia:

  1. Minäkin olin asiasta huolissani, mutta en enää, koska Paula on ottanut ohjat kätösiinsä.
    Nyt se on korkeemmas kärees.

    Mutta eikö kukaan ole huolissaan kotiviinin tekijöistä? Hehän voivat tehdä kerrallaan sammioittain viiniä ja naukkailla vaikka suoraan ämpäristä.

    VastaaPoista
  2. Pirskatti. Tuo genre on päässyt unohtumaan niin Risikolta kuin minultakin.

    Nopein ja vaikuttavin keino olisi tietysti kieltää kotiviinin teko kokonaan. Julistaa se vaikkapa yhteiskuntarauhaa uhkaavaksi vihaviinin valmistukseksi. Mutta Braxin lainsäädäntölinjaan sopisi myös sellainen laki että kotiviinin valmistus olisi kyllä sallittua mutta sen juominen olisi kiellettyä ja ankarasti rangaistavaa...

    VastaaPoista