Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Flush&Go



Belgialais-ranskalainen Dexia-pankki näyttää sitten kaatuvan veronmaksajien piikkiin.Vielä on toki keskustelujen alla se, minkä valtioiden veronmaksajien. Pankin kuolinpesän hoitoon arvioidaan tarvittavan  jopa 200 miljardin rahoitusta. Summa on esimerkiksi noin puolet Belgian bruttokansantuotteesta.

Ranskan presidentti Sarkku onkin rientänyt Saksaan ja vaatinut parhaiden ranskalaisten perinteiden mukaisesti, että kriisipankkien tukeminen on tehtävä yhteisvastuullisesti kaikkien euromaiden ERVV-rahoituksella. Sinänsä hyvin ymmärrettävää. Ranskassa kun näyttää muutama suurpankki olevan vahvoina kandinaatteina seuraaviksi romahtajiksi. Pankaapa mieleen nimet SocGen, PNB Paribas ja Credit Agricole.  Pieni ongelma on toki se, että juuri kasvatetun ERVV:n rahoitusmahdollisuudet loppuvat tällä vauhdilla heti kättelyssä. Seuraavaksi kai paljastuukin, että Merkel ja Sarkozy ovat EU-perinteen mukaisesti kahdestaan sopineet ERVV:n paisuttamisesta pariin tuhanteen miljardiin. Tai sitten löivät kättä päälle yhteisten eurobondien käyttöönotosta.

Tulevina viikkoina Katainen tai Urpilainen sitten ilmoittaa käskynjaolla käytyään, että ME Suomalaiset olimme mukana YHDESSÄ päättämässä tästä merkittävästä Euroopan talouden pelastuspaketista. Ja toki muistavat tämän Suomalaisille veronmaksajille syötettävän myrkkypillerin kuorruttaa koreilla sanoilla "vastuunkannosta, ongelmien ratkaisusta, Eurooppalaisesta solidaarisuudesta, sijoituksesta jolla tienataan ja jolla otetaan niskalenkki markkinavoimista...Lehman Brothersia unohtamatta.

Huumoriakaan ei tuosta Merkelin ja Sarkozyn tuoreimman tapaamisen annista puuttunut. He kun ilmoittivat haluavansa merkittäviä muutoksia EU-sopimuksiin, joilla mm estetään jäsenmaiden ylivelkaantuminen.

Hmm - tälläisistä sopimuksista ja säännöistä ei EU:lla ole aikaisemminkaan ollut puutetta. Ongelmana vain on aina ollut niiden noudattaminen. Varsinkin Ranska on ollut aina äänekkäimpänä ja innokkaimpana kukkona tunkiolla kun yhteisiä pelisääntöjä on poliittisista syistä venytetty, vanutettu tai vedetty alas vessanpöntöstä. Ja on se Saksaltakin luontevasti onnistunut, kunhan sen omat edut ovat olleet kysymyksessä. Paneekin miettimään, minkälaisen uskottavuuden nuo kaksi valtionpäämiestä kuvittelevat tällä uusimmalla vaatimuksellaan olevan? Varsinkin kun ovat itse juuri samaisessa kokouksessaan taas kerran pyyhkineet takapuoliaan mm EU:n nykyisellä perussopimuksella, EMU-vakaussopimuksella ja ERVV:stä tehdyillä yhteisillä päätöksillä?

PS Euroopan pankkiviranomainen EBA aikoo vaihteeksi tehdä alueen suurpankeille uudet, järjestyksessään jo kolmannet "stressitestit". Kuinkahan he aikovat uskottavuutensa ja menetetyn maineensa palauttaa? Edelliset testithän tehtiin juuri viime keväänä. Jolloin esim tuo Dexia-pankki läpäisi testin puhtain paperein! Ja nyt, vajaat neljä kuukautta myöhemmin pulju on jo konkassa. Eipä voi muuta kuin nauruaan pidätellä, näin harmistuksen kyynelten keskelläkin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti