Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Eilen on pelastus tullut euron osaksi


Eilinen oli sinänsä merkittävä päivä. Sillä Euroopan Pysyvä Vakausmekanismi (ESM/EVM) niminen pankkiiriliike aloitti virallisesti toimintansa. Suomen hallitus ja eduskuntahan tuli jo kesällä päättäneeksi että on erityisen vastuutakantavaa ja fiksua antaa tälle "firmalle" etuotto-oikeus Suomen valtion varallisuuteen ja verotuloihin. Tämä poliitikkojemme suunnaton usko, luottamus sekä alistuminen korkeampien herrojen tahtoon ja johdatukseen  herkisti Keskiäkäisen Miehenkin seuraaviin, hyvin hengellisiin sfääreihin:

Yhtäkkiä meidän edessämme seisoi EU:n komissaari, ja vallan kirkkaus ympäröi hänet.
Pelko valtasi meidät alamaiset, mutta komissaari sanoi meille: "Älkää peljätkö! Sillä katso, minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon tulleksi kaikille euron kansoille.

Eilen on Luxemburgissa, pankkiirien veroparatiisissa, syntynyt teille pelastaja. Se on Pysyvä Vakausmekanismi, ESM. Tämä olkoon tiedoksi teille: koko euroalueen verorahat voidaan jatkossa kerätä näille täyttä vastuuvapautta ja syytesuojaa nauttiville pyhille miehille. Ja he voivat ne käyttää kuten parhaaksi näkevät suurpankkien, €uron ja liittovaltiokehityksen pelastamiseksi. Iankaikkisesti aamen!"

Ja samalla hetkellä kerääntyi komissaarin ympärille suuri joukko Suomalaisia satraappeja ja muuta maallista nomenklatuuraa, ja he ylistivät yhteen ääneen komissaaria sanoen:
"Eurolle kunnia niin korkeuksissa kuin maan päälläkin, sillä se takaa meille rauhan, vakauden ja turvaa eurooppalaiset työpaikat sekä vieläpä pelastaa kuolemattoman sielummekin"

Kun komissaari oli lähtenyt takaisin Brysseliin, satraapit sanoivat toisilleen: "Menkäämme nyt Berliiniin! Siellä me saamme kuulla uusimmat käskyt siitä, mitä mieltä meidän pitää oleman. Sekä mitä meidän pitää seuraavaksi rahvaallemme ja vaalikarjallemme sanoman ja tekemän."



6 kommenttia:

  1. Mistä ihmeestä sinä löydät noin hyviä kuvia, vai itsekö teet?

    VastaaPoista
  2. No jaa - aluksi tarvitaan jokin idea. Sitten etsin raaka-aineita netistä. Google kuvahaku on se perustyökalu. Pitää vaan keksiä sopivia hakutermejä. ( Ja monasti ne suunnitelmatkin muuttuu tai ainakin hioutuu matkansvarrella ) Yleensä niitä kuvatuksia pitää vähän tuunailla, eli yhdistellä useampia kuvia, lisäillä tekstiä jne.

    Vaikkapa nyt tuo tämänpäiväinen eurorulettikuva. Viidellä kutilla ladattua revolveria ei tullut vastaan, mutta yksikutinen tuli. Joten "latailin" siihen lisää paukkuja kuvankäsittelyohjelmalla. Jos tarkasti katsot, niin huomaa kyllä että sama kuti niissä on jokaisessa. Sitten vaan kyhätä jonkinlainen tausta ja lisätä ESM:n logo + tekstit. Ei se sen vaikeampaa ole.

    Myönnän että olenhan minä varsin härski. Tai siis noudatan netti-informaation ensimmäistä ja toista peruslakia.

    1. Mikä tahansa materiaali joka laitetaan esille nettiin, voidaan sieltä myös kopioida.
    2 Jos nettiin laitettu materiaali on edes jollaintapaa laadukasta se vääjämättä ennemmin tai myöhemmin kopioidaan.

    No, olen pitänyt rajana sitä, että käytän vain netissä jo olevaa materiaalia enkä esimerkiksi skannaile sitä kirjoista tms. Ja olen valmis jakamaan tekijänoikeuksien haltioiden kanssa kaiken tästä blogista saamani taloudellisen ja muun hyödyn. Joka on (ihan harkitusti ) 0 euroa tähän mennessä. Eli en edes kuvittelekkaan ottavani käyttöön vaikkapa Googlen ad-sense mainoksia.

    BTW Luin tuon ympäristölupa postauksesi. Hämmästelin samaa asiaa itsekkin viime helmikuussa:

    http://hampaankolosta.blogspot.fi/2012/03/hyva-hallintotapa.html

    Silloin minua hämmästytti mm tämä tieto:

    Ympäristöministeriön kehittämispäällikön Riitta Pirhosen mukaan "korotuspaineita on edelleen, koska valtiovalta haluaa, että käsittelykulut peritään täysimääräisinä lupien hakijoilta. Korotusten suuruus perustuu Pirhosen mukaan aluehallintovirastoista saatuihin arvoihin, kuinka kauan lupien käsittely kestää. Eläinsuojien lupakäsittelyyn menee aikaa noin 25–40 henkilötyöpäivää."

    Siis yhden navetan ympäristölupapereiden käsittelyyn kuluu yhdelle virkamiehelle laskettuna 1-2 kuukauden työpanos!

    Ihanan hankalaa ja kallista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, tuo rulettivitsikin on tavallaan "varastettu". On nimittäin tullut joskus netissä vastaan tälläinen "puolalainen ruletti" kuva:

      http://cdn.motinetwork.net/motifake.com/image/demotivational-poster/0908/polish-roulette-demotivational-poster-1251472739.jpg

      Poista
  3. Vaan emme ole me turhaan kestäneet, emme ole turhaan kärsineet... Sillä katso, tänään on meitä eurostokansalaisia kohdannut suurenmoinen ilo ja kunnia: Kaikkivoipa isäntämme on saanut Nobelin rauhanpalkinnon! Joten tänään me ollaan nobelisteja kaikki, ihan jokainen... Siispä hiiteen mokoma impiwaaralainen, henkisesti alamittainen kyynisyys ja kaunamieli, sillä me olemme saaneet nähdä nyt suuren ilon Euroopan kansoille tulevan. Taidankin poiketa tämän ainutkertaisen juhlan kunniaksi ihan pitkäripaisessa kotimatkalla. Nyt jos koskaan on skumppapullon korkkaamisen aika ja paikka. Ranskalaisen sellaisen siis, luonnollisista syistä. ;)

    PS: Jokohan Olli, Stubbentropp & muu herraswäki jo hypännyt nahkoistaan?

    VastaaPoista
  4. Ja kas, he suuressa viisaudessaan loivat byrokratian, jonka tehtävä on palvella valtaa, ei kansaa...

    VastaaPoista
  5. Sika hyvä juliste! ;) Kertoo koko idean nopeasti

    VastaaPoista