Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Keskiäkäiset herrat pitävät vaaleaveriköistä


Tällä viikonloppukevennyksellä on historiansa ja syynsä. Olin nimittäin vähällä käyttää erästä Marilyn Monroen kuvaa jossain "Pilvihin on piian nännit" kirjan mietelause-kuvatuksessa. Mutta lopulta ajatus tökki niin kovasti että luovuin siitä. Marilyn kun ei vaan kuulu eikä mahdu tänne Impivaaraan. Vaan tuonne suuren maailman mahtavalle  tähtitaivalle.

Sen sijaan mieleeni juolahti ajatus, että vielä joskus teen ihan oman Marilyn-postauksen. Kuviahan hänestä riittää, mutta sen lisäksi häneltä on jäänyt elämään suuri joukko legendaarisia lausahduksia ja sitaatteja. Seikka jossa ei ole mitään yllättävää, sanoihan Marilyn itse myös näin: "Täytyy olla fiksu brunetti, että osaa esittää tyhmää blondia"

Ja myös tälle postauksen ajankohdallekkin on syy. Eräs lukijani nimittäin valitti tänään viimeisimmästä, eli Abu Hanna postauksen johdosta: "Pyytäisin päivittämään blogia pikaisesti. Käytän sivustoa hyväkseni koska täällä on hyvä "näitäkin lueskelen" osio. Käyn siis usein tarkistamassa ovatko muut blogistit päivittäneet sivujaan. Nyt esille tuleva kuva pelottaa minua ja perhettäni."  

Pyyntö oli  minusta hyvin ymmärrettävä, joten päätin lepetyllä ko. lukijaa ja kaivoin USB-levyn syövereistä ja netistä sellaisia kuvia, joissa silmä takuuvarmasti lepää.



Keskiäksyn silmissä (ja sydämmessä) Marilynillä on aina ollut oma paikka. Hänessä yhdistyy ainutlaatuisella tavalla kauneuteen niin viattomuutta, viettelevyyttä, haavoittuvuutta kuin flirttiä ja eroottista latausta. Toisaalta ymmärrän toki, että iso osa tuosta kaikesta oli pelkkää roolisuoristusta ja näyttelemistä. 

Marilynin elämä kun ei todellakaan ollut ruusuilla tanssimista. Rankka ja rikkinäinen lapsuus sekä nuoruus. Ja siitä tie parrasvaloihin kaikkia mahdollisia keinoja kokeillen. Hän toki onnistui siinä yli odotusten. Mutta ikävä kyllä, julkisuus, kuuluisuus ja tähteys on armotonta, se syö rikki ja tuhoaa vahvemmatkin persoonat, kuin mitä Norma Jean Baker koskaan oli. 

Meille tavallisille tallaajille Marilyn jätti ihailtavaksemme suuren määrän kuuluisia sitaatteja, satoja jumalaisia valokuvia, muutamia keskinkertaisia elokuvia ja vähän vielä keskinkertaisempaa musiikkia. Sekä tietysti legendan. Tarinan kaikkien aikojen suurimmasta, kauneimmasta ja halutuimmasta seksisymbolista.

Mutta asiaan. Kuvaa ja sanaa à la M.M. Postaukselle löytyy ääniraita täältä ja toisella kotimaisella täältä. Jotenkin minä haluan uskoa, että Leskisen Juhani tapaa vielä jonain päivänä tuolla yläkerran tähtitarhassa  Marilynin itsensä ja tämä kilttinä ihmisenä saattaa jopa riisua sen jumpperin...





























Ps. Sodan jälkeen, ennen läpimurtoaan Marilyn poseerasi myös  kuuluisan pinup-taiteilija Earl Moranin mallina, joiden sessioiden tuotoksia ylläoleva maalaus edustaa.

8 kommenttia:

  1. Kiitos! Nyt uskallan mennä nukkumaan levollisin mielin.

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä. Kauniita unia ja oman kullan kuvia.

    Palveluammatinahan tätä blogaajan hommaakin voi pitää...

    VastaaPoista
  3. Makuasioita. Itse en pidä Madonnaa seksikkäänä vaan jonkinlaisena julkkis-ihmisrauniona. Niin karmealta kuin se kuulostaakaan, niin nykyajan vastineena voisi ehkä pitää (Matti Vanhanen) Susan Ruususta, (Ilkka Kanerva) Johanna Tukiaista, (Saulus Niinistö) Tanja Karpela-Vienonen-Saarelaa tai vaikkapa (Clinton) Monica Lewinskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta MADONNASTA.

      Toki Marilyn(kin)oli loppuvuosinaan alkoholi- ja pilleririippuvainen ihmisraunio. Kuten tuossa sanoin,hänen elämänsä oli alkujaankin rankka ja julkisuuden paine on murtanut paljon vahvempiakin ihmisiä, kuin mitä Marilyn oli.

      Mutta ei toki kannata kiistellä makuasioista. Naiskauneuden suhteenhan vanha viisaus on että yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

      Poista
  4. Tuo Earl Moranin kuva olisi hyvä tietyn ideologian tupa-hakijoiden testauskuva.
    Räväytetään päin naamaa, katsotaan reaktiot ja sitten lyödään Suomen laki eteen:

    katsoa saa vaan ei....muuten uhkaa korsikalaisen sepän "3P"-kosto.

    VastaaPoista
  5. Tuo Norma Jean Bakerin kohtalo pistää aina vähän mietityttämään. Hänestä on niin paljon kirjoitettu ja tehty dokumentteja, että on välillä vaikeuksia ottaa selvää mikä on totta ja mikä ei. Hänen viimeiset hetkensäkin ovat kyseenalaistettu, eli miten todella kävi.
    Tokko koskaan saadaan tietää totuutta. Mieleenjäävä persoona joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - Marilyn on jo kauan sitten muuttunut myytiksi tai legendaksi , jolloin sillä mikä on totta ja mikä tarua, ei enää ole mitään merkitystä. Mutta kaunis hän parhaimmillaan oli. Se ei ole tarua vaan totta.

      Poista